Pidä lomaa, mutta ei kaikesta

Käyttäjän Pekka Havupalo kuva
To, 29.6.2023 -- Pekka Havupalo

Monissa suvuissa on yhtä aikaa elämää ihmettelemässä ja siinä omaa osaansa toteuttamassa neljä eri sukupolvea. Nuorin niistä ei ole vielä koulumaailmaan astunut, eikä siten vielä varsinaisen loman makuun päässyt. He kokevat loman välillisesti, kun näkevät vanhempiensa ja kouluikäisten sisarustensa elämänrytmin muuttuvan loma-ajan alkaessa.

Toiseksi nuorin sukupolvi on jo koulu- ja opiskeluiässä. Heidän lomansa koulumaailmasta on yleensä odotettu ja kaivattu. On mukava nukkua aamulla pidempään ja pitää vapaata läksyjen lukemisesta. Jossakin ikävaiheessa osan lomasta vievät kesätyöt joko palkallisesti tai vapaaehtoistyössä.

Ikäskaalan vanhemmassa päässä on sukupolvi, jolla ei ole enää koskaan varsinaista lomaa, koska he ovat jo työelämän taaksensa jättäneet. Joillekin heistä koulujen loma-aika voi olla työntäyteistä, kun lapsenlapset tarvitsevat hoitajia silloin, kun heidän vanhempansa eivät ole vielä aloittaneet lomaansa tai ovat jo lopettaneet sen.

Kolmanneksi nuorin tai toiseksi vanhin näistä neljästä ikäryhmästä eli työssäkäyvät miehet ja naiset muodostavat sen joukon, johon katseemme yleensä ensin kääntyy, kun puhumme kesälomasta. Heidän ikäskaalansa on laaja, nuorimmasta vanhimpaan jopa yli 40 vuotta.

Työtätekevä on lomansa ansainnut ja usein myös kipeästi sen tarpeessa. On helpottavaa leppoistaa elämän rytmiä, karsia tekemisen määrää, suodattaa viriketulvaa ja herätä päiviin, joiden sisältöä ei ole ennalta suunniteltu. Loma, lepo ja älylaitteiden kahleiden kirpoaminen uudistavat energiavaroja.

On kuitenkin hyvä, että Jeesuksen seuraajina emme ota lomaa kaikesta eli Jumalasta ja niistä asioista, jotka rakentavat sisäistä maailmaamme. Lomapäiväkin on hyvä aloittaa Raamatulla ja rukouksella. Lomaankin voi rakentaa syvempää merkitystä etsimällä tapoja, joilla voi olla siunaukseksi kohtaamilleen ihmisille. Lomallakin voi osallistua jumalanpalveluksiin siellä, missä kulloinkin sattuu matkoillansa olemaan. Monet ovat kokeneet upeaa kristittyjen yhteyttä jopa vieraillessaan ulkomailla jumalanpalveluksissa, joiden kieltä he eivät ole osanneet. Jumalan Henki on virvoittanut ja vaikuttanut kielimuurista huolimatta.

Leppoisaa lomaa juuri sinulle ja siunauksellisia hetkiä Jumalan kanssa

 

Turun Helluntaiseurakunta
Puistokatu 6b
20100 TURKU

Toimisto avoinna
ma, ti ja to 10-13, ke 11-13. Perjantaisin suljettu.

Tilinumerot
Seurakuntatili
FI72 5711 5810 0004 46
MobilePay 23930

Lähetystili
FI08 5711 5810 0006 28

Rakennus- ja kunnossapitotili
FI15 5711 5850 0141 66
MobilePay 63470