Palvelen tällä hetkellä työssä joka ei vaadi suuria henkisiä ponnistuksia. Kroppa pysyy liikkeessä, kädet toimivat ja kuulokkeet korvissa pitävät mielen virkeänä. Työpäivien, viikkojen ja kuukausien aikana ehtii halutessaan kuuntelemaan melkoisen määrän äänikirjoja, podcasteja ja musiikkia. Myönnettäköön, että en aina ole täysissä valmiuksissa small talkkiin, mutta kun satunnaisella lähimmäisellakin on yleensä kuulokkeet korvilla, niin paine rikkoa hiljaisuutta ei kasva kovin suureksi edes hississä.
Viimeisen puolen vuoden aikana olen skarpannut raamatun lukemisessa - tai kuten arvasitkin - kuuntelemisessa. Mitä sitten, jos elämän ohessa kuunnellessa osa tekstistä menee väistämättä ohi? Menköön. Suuret linjat ovat kuitenkin helpompia nähdä kun jokaista detaljia ei ehdi pureskelemaan. Olenkin huomannut että raamatun palauttaminen keskeisempään rooliin kuluttamani materiaalin lautasmallissa on tehnyt hyvää ajatuksilleni. Tottahan toki - onhan sana uskosta kumpuavan tekemisemme keskiössä! Olen kuitenkin alkanut ajattelemaan että tämä korjausliike ei vielä yksistään riitä.
Taidan olla melko riippuvainen kuulokkeistani. Työ tuntuu raskaammalta ja aika kuluu hitaammin ilman niitä. Myös se lähimmäinen siellä hississä alkaa helposti tuntua hiukan turhan läheiseltä - mitä jos sillä ei olekaan kuulokkeita? Streamaus on mahdollistanut rajattoman sisällössä surffaamisen, ja usein on melko helppo tyytyä algoritmien muovaamiin poteroihimme. Hiljattain remontoidulla torillamme saattaa olla hiljaista, mutta nettihuutelu ja kaikenlainen sisällön tehtailu elää ja voi hyvin. Ei tämä uusi näennäinen hiljaisuus kuitenkaan ole sitä samaa klassista metsäkansan hiljaisuutta josta meidät yhä tunnetaan maailmalla.
Jeesus vetäytyi yksinäisyyteen ja hiljaisuuteen. Se oli liikettä vastavirtaan. Kansanjoukkojen imu ei saanut nielaista häntä kitaansa. Ei ilman, että työ olisi tullut tehtyä. Eikä Jeesus Galileassa samoillessaan kantanut varmasti toorakääröä kainalossaan. (Jos liikennevaloissa kävely nenä puhelimen näytössä kiinni, tuntuu typerältä, niin lupaan että erämaa vaellus lukien metrimittaista kääröä lähentelee jo mahdottomuutta.) Mutta raamatun sanojen muistelu ja mutustelu - sille varmasti oli tilaa. Ehkä sana saa meissä muotoa juuri hiljaisuuden prosessissa, kun pyhällä hengellä on mahdollisuus puhutella meitä aiemmin kuullun, luetun ja koetun kautta. Jos sallimme mieltämme ohjattavan alati kuin junaa raiteilla, ei tälle prosessille jää tilaa. Jos korvasi ovat jatkuvasti varatut, et vaan pysty enää kuulemaan enempää.
Niinpä pyrin yhä kuuntelemaan raamattua päivittäin, ja jopa antamaan sille ensimmäisen sijan muiden sisältöjen kustannuksella. Lisäksi haluan raivata päiviini myös hetkiä jolloin vain koitan kestää tuulen kuisketta ja kevään lintujen lörpöttelyä. Todennäköisesti ohitan tärkeitä partikkeleita uutistulvasta ja se uusi levykin taisi jäädä kuulematta, mutta saatan muistaa ajatella ystävääni. Ehkäpä sydämestäni nousee uusi laulu tai rukous. Parhaimmassa tapauksessa tämä hiljaisuuden ääni kuulostaa korvissani paremmalta kuin parhaimmankaan seuraamani podcastin uusin jakso.