Viime aikoina on pyörinyt paljon mielessä riittämättömyyden tunne, joka tuntuu vaivaavan erittäin suurta osaa ihmisistä, ellei peräti kaikkia. Ihmisiä tuntuu askarruttavan kysymys siitä, olenko riittävä sellaisena kuin olen. Kelpaanko tällaisenaan? Riittääkö oikeasti se, kuka olen? Mitä minun on saavutettava, että kelpaisin muille tai edes itselleni?
Lehdet ja some syöttävät kuvaa siitä, miltä näyttää oikeanlainen ihminen. Pitää olla superfiksu, hyvännäköinen, kuntoilla hirveästi, osata tehdä ihan kaikkea, lomalla suorittaa kaikki aktiviteetit, mitä kuuluu kokea ja käydä paikoissa, joissa kuuluu käydä. Tämä pitää myös osata tallentaa ja julkaista tiedoksi muillekin siitä, miten hieno elämä minulla onkaan ja miten mahtava tyyppi olenkaan. Joillekin monien asioiden tekeminen ja tallentaminen on luonnollinen osa elämää, eikä esitystä, mutta aivan liian monelle se tuntuu olevan keino paeta todellisuutta sekä yrittää kelvata ja kuulua joukkoon.
Voisiko kuitenkin olla niin, että me kelpaamme juuri sellaisena kuin olemme? Jumala on luonut minut juuri tällaiseksi ja sinut juuri tuollaiseksi. Hän jopa totesi luomistyönsä päätteeksi, että se oli sangen hyvää. Oman ymmärrykseni mukaan se todella tarkoittaa sitä, että minä kelpaan sellaisena kuin olen ja sinä kelpaat sellaisena kuin olet. Hän loi meidät jokaisen ainutlaatuiseksi kokonaisuudeksi. Sen pohjalta voisin kuvitella, ettei meitä jokaista ole tarkoitettu olemaan hyviä samoissa asioissa, eikä elämään täysin samanlaista elämää kuin muut. Luovan Jumalan luomukset ovat luonnostaan erilaisia ja se on hyvä niin. Lisäksi se, että yritämme tekemisemme kautta kelvata ja kuulua joukkoon, vie kokemukseni mukaan meidän huomiomme tärkeämmiltä asioilta elämässä. Jumalan läsnäolossa saamme kokea olevamme kelpaavia ja arvostettuja. Ja kun koemme olevamme arvokkaita ja hyväksyttyjä, meidän ei tarvitse yrittää täyttää tätä kaipuuta keinotekoisin keinoin.
Kukaan meistä ei myöskään ole täydellinen, vaan jokainen meistä tekee virheitä. Siitä huolimatta me kelpaamme ja olemme Jumalalle arvokkaita. Hän antoi ainoan poikansa meidän edestämme, koska me olemme äärettömän arvokkaita. Me emme saa arvoamme siitä, mitä teemme tai saavutamme, vaan me olemme arvokkaita siksi, että me olemme. Jumalan luomina ihmisinä me olemme arvokkaita. Rukoukseni onkin, että opimme hyväksymään itsemme ja näkemään itsemme arvokkaina, kuten Jumalakin näkee meidät. Uskon, että jos itse opimme hyväksymään itsemme, emme myöskään epäile sitä, kelpaammeko muiden silmissä.
Mahtavaa ja siunattua syksyä jokaiselle! Muista, että olet arvokas juuri sellaisena kuin olet! Sinä kelpaat!