Sinun unelmasi - Jumalan unelma

Käyttäjän Arto Kemlin kuva
Ke, 14.9.2022 -- Arto Kemlin

Lomapäivä. Vesisateen uhka. Lähtisimmekö luontopolulle kävelemään vai jäädäkö mökkiin lukemaan? Mitä muuta vuokramökin ympäristössä voisi olla, jossa vesisade ei niin haittaa. Läheltä löytyi Matias-kappeli. Ihan muutama minuutti autolla. Auki koko päivän. Siis sinne.

Vuonna 1983 sai Matti Helimäki unelman kappelista, jossa voisi hiljentyä, rukoilla ja kuunnella. Alusta asti hänellä oli kuva mielessään millainen kappeli olisi. Noin kaksi metriä kiviseinää ja puusta rakennettu korkea katto, jossa katon tukirakenteet olisivat näkyvissä. Unelma eli Matin sydämessä ja vuosien aikana hän puhui siitä toisille. Ja välillä näytti, että ei koskaan. Kunnes 2007 elokuussa alkoi tapahtua ja rakentaminen aloitettiin 2008 elokuussa. Nyt Matin unelma on ollut totta jo 2009 kesäkuusta asti ja unelmaa käy vuosittain ihailemassa yli 10 000 ihmistä, niin Suomesta ja ulkomailta.

Mikä on sinun unelmasi? Onko sinun sydämelläsi unelma, joka odottaa toteutumistaan? Unelma, joka painaa sydäntäsi? Johon aina huomaat palaavasi ja josta huomaat puhuvasi.  Onko sinulle sanottu, kuten Matille kappeliin liittyen, että "ei onnistu"? Onko joku sanonut, että "Valitettavasti ei. Oikein hyvä idea, mutta mahdoton toteuttaa". "Ei ole rahaa, ei ole aikaa, ei ole ihmisiä, ei, ei, ei..." Mutta sinä vain kannat unelmaasi, koska uskot sen olevan Jumalasta. Vaikka tällä hetkellä olosuhteet, ihmiset, aika, raha, maailman tilanne ja kaikki muu näyttää olevan unelmasi edessä. Sinä vaan uskot siihen, koska kannat sitä sydämelläsi. Se on kuin osa sinua.

Rohkaisen sinua tänään. Kanna sitä edelleen. Yhdessä Jumalan kanssa. Puhu siitä. Hänelle, joka sen sinulle antoi ja toisille ihmisille. Kerran on se hetki, kun unelmasi alkaa toteutua. Kohtaat ehkä juuri oikean ihmisen, jolle kerrot unelmasi ja hänellä onkin ratkaisu tai se ensimmäinen seuraava askel, joka johtaa unelman toteutumiseen. Jumalan yksi tapa toimia meidän ihmisten kanssa on, että hän antaa meille unelmia. Meistä tulee unelman kantajia.

Harvoin unelmamme toteutuvat ilman toisia ihmisiä, joille Jumala on myös antanut unelmia. Kun nämä unelmat kohtaavat, alkaa unelmat toteutua. Jumalan unelma on saattaa ihmiset yhteen unelmoimaan hänen unelmiaan ja tässä seurakunta on yksi hänen oman unelmansa toteutuma. Seurakunnan kautta Jumala on läsnä maailmassa. Sanotaanhan Raamatussa, että seurakunta oli Jumalan salaisuus. Seurakuntaruumiin kautta hän on toteuttamassa unelmaansa johdattaa meitä vajavaisia ihmisiä isän kotiin. Ensin Hänen yhteyteensä ja sitten palvelemaan tätä maailmaa. Meidän seurakuntamme unelmana on kutsua, kohdata ja kannustaa. Haluamme tulla lähelle Jumalaa ja lähelle ihmistä. Yhdessä, rukoillen ja Jumalan kunniaksi.

Joten uskalletaan unelmoida, puhutaan unelmistamme ja muistetaan, että me jokainen voimme myös olla ratkaisu jonkun toisen unelmaan. Sinun unelmasi on yhtä tärkeä kuin jonkun muunkin. Siis rohkeutta, luottamusta ja uskoa. Saamme nähdä Matin tavoin, kuinka meidän "unelmiemme kappeli" näkee päivänvalon ja siitä voivat tulla siunatuiksi monet, kuten Virroilla sijaitseva Matias-kappelista tänään.

Toivotan sinulle tänään Jumalan antamia unelmia

Turun Helluntaiseurakunta
Puistokatu 6b
20100 TURKU

Toimisto avoinna
ma, ti ja to 10-13, ke 11-13. Perjantaisin suljettu.

Tilinumerot
Seurakuntatili
FI72 5711 5810 0004 46
MobilePay 23930

Lähetystili
FI08 5711 5810 0006 28

Rakennus- ja kunnossapitotili
FI15 5711 5850 0141 66
MobilePay 63470