Yleiskatsaus seurakuntaan

Turun Helluntaiseurakunta on noin 1600 ihmisen yhteisö. Jäsenistömme edustaa varsin kattavasti talousalueemme sosiaalisia rakenteita. Joukostamme löydät siis niin nuoria kuin vanhoja, lapsiperheitä ja eläkeläisiä, opiskelijoita, maahanmuuttajia, romaneja jne. Iältään seurakuntamme on lähes 90-vuotias. Seurakuntamme syntyi Pyhän Hengen täyteyden ja armolahjojen korostuksen pohjalle. Korostus ei ollut vain opillinen vaan oli ja on yhä käytännön todellisuutta.

Toimintamme perustuu yleiseen pappeuteen, seurakunnan jäsenten vahvaan vapaaehtoiseen panokseen. Jeesuksesta kertominen niin kotimaassa kuin lähetyskentilläkin on vahva yhteinen sykkeemme. Tälläkin hetkellä seurakunnallamme on useita lähetystyöntekijöitä eri puolilla maailmaa.

Jumalanpalvelustemme ulkoinen ilme on vapaamuotoinen ja luonnollinen. Tilaisuuksissamme julistetaan Jumalan Sanaa ja annetaan mahdollisuus saada rukoustukea. Musiikin suhteen pyrimme monipuolisuuteen ja ottamaan huomioon eri-ikäisten ihmisten erilaiset toiveet ja tarpeet.

Opetuksessamme korostetaan Raamattua ihmisen hengellisen elämän ja seurakunnallisen toiminnan ohjekirjana. Leimallista on myös Pyhän Hengen toiminnan esillä pitäminen, mikä näkyy seurakunnassa myös käytännön karismaattisuutena.

Seurakunnan jäseneksi voi liittyä uskonsa Jeesukseen tunnustanut ja uskoon tulonsa jälkeen itsensä kastattanut henkilö. Seurakunta ei peri kirkollisveroa tai jäsenmaksua. Toiminta rahoitetaan vapaaehtoisin kolehdein.

Copyright © Turun Helluntaiseurakunta. Kaikki oikeudet pidätetään. Reproduktio kokonaisuudessaan tai osissa ilman lupaa
on kielletty. Lue sivustomme käyttöön liittyvä ilmoitus ja ilmoitus yksityisyydestä.