Blogit

Sain hiljattain etuoikeutetun tilaisuuden käydä erittäin mielenkiintoisen keskustelun erään seurakuntamme kiinalaisen ryhmän johtajan kanssa, joka matkustaa aina Helsingistä kokouksiimme.

Keskustelimme pandemian aiheuttamien rajoitusten vaikutuksesta läsnäoloon ja eri ryhmien integroitumisesta seurakunnan yhteyteen.

Se on levähdyspaikka kiireisen ja monimutkaisen elämän keskellä.
Se on rauhallinen poukama, jossa tuuli on lempeä ja muut äänet ovat hiljenneet.
Sen lehdillä tuoksuu taivas.

Se on punavalkoraidallinen pelastusrengas, joka heitetään hukkuvalle ahdistusten, pelkojen ja itsesyytösten raivoisasti myrskyävällä merellä. Se nostaa kuohuista ja tuo lähelle Hänet, joka vaientaa vaahtopäät.
Sen äärellä tuntuu rauha.

Herätys. Jokaisen Pyhän Hengen kosketusta joskus kokeneen kristityn sydämessä liikahtaa jokin, kun kuulee tuon sanan. Yhdelle se tuo mieleen muistoja vuosikymmenten takaa, toiselle innostusta lähteä rukoilemaan ja kolmannelle sanatonta kaipuuta, että Jumala vielä toimisi omassa elämässä voimallisella tavalla. Yhteistä kaikille on tietoisuus siitä, että herätys on Jumalan työtä, joka ei synny päivittämällä seurakunnan strategiaa tai muokkaamalla tiloja viihtyisimmiksi. Kuitenkin tiedämme, että herätys vaatii myös meiltä jotain.

Ihmiset antavat Raamatulle hyvin erilaisia merkityksiä. Joillekin Raamattu saattaa olla pelkkä historiallinen, omaa aikaansa kuvaava teos ja toisille kirja satuhahmosta. Meille kristityille Raamattu on Jumalan sanaa: ilmoitus Jumalan suunnitelmasta ja luomistyöstä. Se on tarkoitettu oppaaksi kristityn elämään sekä arjen keskelle virkistäväksi ja uskoa elävöittäväksi hengelliseksi ravinnoksi.

Luin Hesekielin kirjaa 47. luvun kohdalta. Olinhan lukenut sen monta kertaa jo aiemmin, mutta sillä kerralla

Jumala on luonut ympärillemme monia ilmiöitä, jotka viestittävät uuden alun mahdollisuudesta. Jokainen uusi päivä kutsuu korjaamaan eilisiä virheitä ja elämään tänään viisaammin. Jokainen uusi viikko on vielä kirjoittamaton seitsemän päivä jakso, jonka sisältöä alamme maanantaiaamuna rakentaa. Jokainen uusi kuukausi sulkee edellisen kuukauden oven ja avaa näkymät seuraavaan. Jokainen vuodenvaihde on aivan erityinen tapahtuma, jossa voimme kiittää Jumalaa kaikesta hyvästä, mitä olemme menneen vuoden aikana saanet kokea.

Yllä olevan otsakkeen kirjoitin muistiin jo syyskuussa, kun mietin joulukuun tulevaa blogikirjoitustani. Itse asiassa se sopii otsikoksi erittäin hyvin, vaikka sisältö on eri kuin tuolloin ajattelin.

Olen lukenut joulukuun alusta Raamattu-sovelluksesta suunnitelmaa nimeltä ’Iloa maailmaasi! Lähtölaskenta jouluun’. Se on vienyt pohtimaan asioiden tärkeysjärjestystä upealla tavalla, ilmaissut Jumalan ääretöntä rakkautta ihmisiä kohtaan antamalla oman Poikansa syntyä ihmiseksi meidän keskuuteemme täyttämään Hänen aikojen alusta olleen suunnitelmansa.

Ilahduin elämäni ensimmäiselle blogille annetusta ajankohdasta: joulukuun 1. päivän myötä olemme taas siirtyneet kalenterillisestikin odottamaan pimeyden keskellä valkeuden voittoa.

Mielenkiintoista, että olin kirjoittamassa tätä blogiani otsikon aiheesta ennen kuin Keidas- lehti kopsahti postiluukusta ja huomasin sen pääkirjoituksen käsittelevän samaa aihetta. Myös seurakunnassa pidetty isänpäivän puhe, jonka kuuntelin netin kautta, käsitteli samaa teemaa herkällä tavalla.

Ensitreffit alttarilla on tositelevisiosarja, jossa toisilleen ennestään tuntemattomat ihmiset kohtaavat toisensa ensikerran alttarilla. Ohjelmassa parisuhteen asiantuntijat pyrkivät löytämään tosilleen parhaiten sopivat parit. Formaatti synnyttää monenlaisia mielipiteitä, eikä siitä tässä yhteydessä sen enempää.