Blogit

Muutin Turkuun syksyllä 1998 opiskelemaan luokanopettajaksi. Taakse jäi pieni maalaiskaupunki Keski-Suomessa, jossa elämä oli pyörinyt pienten tuttujen kuvioiden ympärillä. Hyvä seurakunta tuttuine kavereineen, joiden kanssa oli musisoitu, urheiltu ja eräjormailtu koko silloinen nuoruusaika, jäi taakse. Turusta en tuntenut ketään. Jännitystä oli ilmassa.

Pelottavia tilanteita on inhimillistä yrittää välttää. Kuitenkin myös odotetut ja toivotut asiat voivat olla pelottavia. Oletko koskaan odottanut jotain todella lujasti, ja kun odotettu hetki on lopulta koittanut, oletkin jänistänyt ja valinnut toisen suunnan? Tämä on luullakseni melko yleistä. Voi olla, että olet odottanut pääseväsi esiintymään yleisölle, ja kun tilaisuus on tullut, on jännitys vienyt voiton. Tai ehkä olet haaveillut tietystä koulutuksesta tai työpaikasta, ja kun tilaisuus on koittanut, jätätkin väliin, koska rohkeus ei riitä.

Monissa suvuissa on yhtä aikaa elämää ihmettelemässä ja siinä omaa osaansa toteuttamassa neljä eri sukupolvea. Nuorin niistä ei ole vielä koulumaailmaan astunut, eikä siten vielä varsinaisen loman makuun päässyt. He kokevat loman välillisesti, kun näkevät vanhempiensa ja kouluikäisten sisarustensa elämänrytmin muuttuvan loma-ajan alkaessa.

Nykyisin helpoin tapa itselleen tuntemattoman paikan löytämiseen on paikantaa se Google mapsin tai navigaattorien karttasovellutusten avulla ja sen jälkeen antaa tekniikan hoitaa reititys sinne. Tekniikkaan luottava on välillä kokenut, että luontokohteelle johtava suorin tie on erityisen huonokuntoinen tai yllättäen tie näyttää johtavan armeija-alueelle, jossa kieltomerkki kertoo ampuma-alueesta. Retkeillessä voi eksyä. Tiedän tapauksesta, jossa on eksytty ulkosaariston saaressa hernerokkasumussa.

Minulla oli kouluaikoina monia mahtavia opettajia. Heistä yhden muisto piirtyi vahvasti mieleeni oikaistessani suojatien sivua viistosti toiselle puolelle katua. Puolalan yhteislyseon matikan maestro Matti Paalumäkihän se takanani Puutarhakadulla suojatien kohdalla ohjeisti oppilastaan pilke silmäkulmassa: ’Soile, älä tee hypotenuusaa!’ Tuo on taatusti ainoa asia, jonka muistan lukion geometrian tunneilta: suorakulmaisen kolmion pisin sivu on nimeltään hypotenuusa.

Pietari koki elämässään suuren elämänmuutoksen tai jopa mylleryksen tuon kolmen vuoden aikana, jonka hän vietti Jeesuksen kanssa. Hän oli perus duunari, kalastaja - josta tuli yksi kristinuskon historian tärkeimpiä henkilöitä. Hänellä ei ollut hajuakaan siitä mihin hän ryhtyi, kun hän ensi kertaa tapasi Jeesuksen. Mutta pian hän oli täysin vakuuttunut siitä, että Jeesus oli Jumalan poika, luvattu messias, jonka puolesta hän oli valmis uhraamaan koko elämänsä.

Palvelen tällä hetkellä työssä joka ei vaadi suuria henkisiä ponnistuksia. Kroppa pysyy liikkeessä, kädet toimivat ja kuulokkeet korvissa pitävät mielen virkeänä. Työpäivien, viikkojen ja kuukausien aikana ehtii halutessaan kuuntelemaan melkoisen määrän äänikirjoja, podcasteja ja musiikkia. Myönnettäköön, että en aina ole täysissä valmiuksissa small talkkiin, mutta kun satunnaisella lähimmäisellakin on yleensä kuulokkeet korvilla, niin paine rikkoa hiljaisuutta ei kasva kovin suureksi edes hississä. 

Sain hiljattain etuoikeutetun tilaisuuden käydä erittäin mielenkiintoisen keskustelun erään seurakuntamme kiinalaisen ryhmän johtajan kanssa, joka matkustaa aina Helsingistä kokouksiimme.

Keskustelimme pandemian aiheuttamien rajoitusten vaikutuksesta läsnäoloon ja eri ryhmien integroitumisesta seurakunnan yhteyteen.

Se on levähdyspaikka kiireisen ja monimutkaisen elämän keskellä.
Se on rauhallinen poukama, jossa tuuli on lempeä ja muut äänet ovat hiljenneet.
Sen lehdillä tuoksuu taivas.

Se on punavalkoraidallinen pelastusrengas, joka heitetään hukkuvalle ahdistusten, pelkojen ja itsesyytösten raivoisasti myrskyävällä merellä. Se nostaa kuohuista ja tuo lähelle Hänet, joka vaientaa vaahtopäät.
Sen äärellä tuntuu rauha.

Herätys. Jokaisen Pyhän Hengen kosketusta joskus kokeneen kristityn sydämessä liikahtaa jokin, kun kuulee tuon sanan. Yhdelle se tuo mieleen muistoja vuosikymmenten takaa, toiselle innostusta lähteä rukoilemaan ja kolmannelle sanatonta kaipuuta, että Jumala vielä toimisi omassa elämässä voimallisella tavalla. Yhteistä kaikille on tietoisuus siitä, että herätys on Jumalan työtä, joka ei synny päivittämällä seurakunnan strategiaa tai muokkaamalla tiloja viihtyisimmiksi. Kuitenkin tiedämme, että herätys vaatii myös meiltä jotain.